Transparentin kaapelit jakavat raskaan hifin harrastajat kahteen kaukana toisistaan olevaan leiriin. Kokeilimme kolmen tason kaiutinkaapeleita sarjoista Plus, Ultra ja Reference.
Teksti: Jonas Bryngelsson / Kuvat: Hifi & Musik, Valmistaja
Julkaistu AVPlus-lehdessä 3/2018.
Transparent Cable – aiemmin Transparent Audio – aloitti toimintansa 1980-luvulla. Firmaa käynnistämässä olivat Karen ja Jack Sumner yhdessä Carl Smithin kanssa. Viimeksi mainittu toimi myös USA:n jakelijana norjalaiselle Electrocompanietille kuten myös levysoitinvalmistaja Well Temperedille.
Viisi vuotta myöhemmin Transparent alkoi valmistaa kaapeleita MIT Cablelle, ja sillä tiellä se on edelleen. Vuonna 1993 yritys ryhtyi kehittämään, valmistamaan ja myymään omia Transparent-kaapeleita, jotka muistuttivat MIT:n parhaita kaapeleita mutta olivat varustettu omintakeisella palikalla. Se, että nämä kaksi yritystä kulkivat eri suuntiin, liittyi vähintään yhtä paljon tekniikkaan kuin muihinkin seikkoihin, sillä MIT-kaapelit olivat periaatteessa aina sähköisesti kehittyneempiä. Toisin sanoen niissä oli enemmän komponentteja signaalitiellä, hyvänä esimerkkinä MIT:n nykyinen huippukaapeli/ interface ACC 268 Articulation Control Console, jota voi hyvällä syyllä pitää yhtä paljon esiasteena kuin kaapelina. Tällaisesta lähestymistavasta Transparent ei ole koskaan ollut kiinnostunut.
Transparentin kaapelien ensimmäinen huippusarja oli nimeltään Ultra, eli tämän testin keskimmäinen malli, joka on nyt viidennessä sukupolvessaan kuten testin kaksi muutakin kaapelia. Vuonna 1995 ilmestyi Reference-sarja, josta kehkeytyi vuonna 1997 XL Reference -sarja. Näiden kaapelien teknologia (muun muassa maadoituksen osalta) levisi samana vuonna kaikkiin Transparentin äänikaapeleihin. Vuosituhannen vaihteessa Transparent toi markkinoille silloisen parhaimman kaapelisarjansa Opus MM:n, jonka MM-teknologia levittäytyi jäljelle jääneisiin kaapeleihin vuonna 2002. Vuosina 2003–2007 MM-tekniikka kehittyi MM2-standardiksi, joka otettiin käyttöön perusteknologiana yrityksen kaikissa kaapeleissa vuonna 2008.
Nykyään Transparentin huippumalli on lähtöhinnaltaan noin 75 000 euroa maksava Magnum Opus. Firmalla on täydellinen valikoima kaapeleita alkaen virta- ja verkkokaapeleista usb- ja hdmikaapeleihin sekä useita erilaisia kaapelisuotimia/ puhdistimia.
Samaa suodin/puhdistinvirkaa ajavat Transparentin kaapeleihin integroidut palikat, joiden perusajatus on vähentää häiriöitä ja kohinaa. Mitä kalliimpi kaapeli, sitä suurempi palikka tai laatikko, ja sitä paremmissa sähköisissä olosuhteissa signaali kulkee kaapelissa.
Sähköiset tavoitteet saavutetaan vaihekorjatulla alipäästösuotimella, joka leikkaa korkeimmat taajuudet kaapelin kaistanleveydestä pitäen samalla kapasitiivisen ja induktiivisen reaktanssin vakaana ja kontrollissa matalilla taajuuksilla.
Palikat yksinään eivät ole Transparentin kaapeleiden salainen ase: se panostaa huomattavasti myös kaapeliensa mekaaniseen rakenteeseen värähtelyjen minimoimiseksi.
Kriittisimmät äänet toteavat yleensä, että kaikenlainen suodatus signaaliketjussa, myös kaapeleissa, on harvoin tai ei koskaan hyväksi lopputulokselle. Tähän Transparentin vastaus on, että kaapelit ovat joka tapauksessa aina suotimia, niin miksi ei kannattaisi yrittää hyödyntää tilannetta parhaalla tavalla?
Transparentin vahvin argumentti on, että tavallisten kaapeleiden sähköiset ominaisuudet muuttuvat eri kaapelipituuksilla, koska ne käyttävät suojausta kaapelin eristämiseksi ulkoapäin tulevilta häiriöiltä, kun taas Transparentin palikoiden (valmistajan terminologiassa nimellä Network) avulla nämä erot kyetään pitämään aisoissa. Tämä koskee myös kaapeleita, joissa ei ole suojausta, sillä sellaiset kaapelit ovat kuin antenneja, jotka imevät kaikki häiriöt ja muuttavat kaapelin sähköisiä ominaisuuksia vedon pituuden mukaan, puhtaan resistanssin lisäksi.
Transparentin avainsana sitä vastoin on ”klangi” tai tarkemmin sanottuna ääni, joka pysyy samana riippumatta kaapelin hinnasta tai pituudesta. Samasta syystä Transparent käyttää kaapeleissaan yksinomaan kuparia: hopea kun on klangiltaan yksinkertaisesti huonompi. Yritys on myös toistuvilla testeillään todennut, että niin kutsuttu pitkäkiteinen kupari ei ole ääneltään parempi kuin heidän käyttämänsä kupari, ja sama koskee hyvin puhdasta niin sanottua yhdeksän 9:n (99,9999999) kuparia.
Kaapeleita kyllä mitataan ja kuunnellaan tapauskohtaisesti parhaan yhdistelmän löytämiseksi, mutta yleinen tavoite ei koskaan muutu: valitun sointitasapainon tulee aina olla sama.
Pieneen ryhmätestiimme valitsimme kolme eri kaapelia kahdesta eri sarjasta: Plussan ja Ultran Premium-sarjasta sekä tavallisen, ei XL-version, Reference-sarjasta. Premium-sarjan alla on High Performance -sarja ja Referencen yläpuolella huippusarjat Opus ja Magnum Opus.
Kaikki testin Transparent-kaapelit ovat viidennen ja siten viimeisimmän sukupolven kaapeleita, joista kannattaa muistaa, että Transparentilla on kaapelien päivitysohjelma, jolla vanhat kaapelit voidaan vaihtokaupalla korvata uusiin.
Plus ja ylöspäin
Ensimmäinen testi tehtiin Burmester 956 mk2 -päätevahvistimella ja Sonus Faber Serafino -kaiuttimilla. Kuuntelut aloitettiin yksinkertaisimmalla Plus-kaapelilla, jatkettiin sitten Ultralla ja lopuksi Referencellä. Viimeksi mainittu oli erityisesti kalibroitu juuri Burmester-päätteelle, minkä Transparent tekee ilman lisäkustannuksia Reference-sarjan kaapeleille ja siitä ylöspäin.
Tonaalisesti sekä Plus että Ultra kuulostivat samantyyppiseltä, mutta Ultralla kaikki oli paremmin: vahvistin ja kaiuttimet kuulostivat siltä kuin ne olisivat huomattavasti kokoaan suurempia, kalliimpia ja yleisesti laadukkaampia. Ääni vaikutti saumattomammalta, kokonaisemmalta ja täyteläisemmältä.
Edullisempi Plus-kaapeli soi hieman kevyemmin, tai pikemminkin niin, että kalliimmat Ultrat soivat muhkeammin etenkin bassoissa. Ylemmillä taajuusalueilla Ultra sai äänen kuulostamaan paljon rauhallisemmalta, vähemmän eteen työntyvältä kaikkine yksityiskohtineen. Musiikki soi suuremmalla tarkkuudella ja terävyydellä. Tarkkuus ja terävyys olivat erilaista, rennompaa ja luonnollisempaa, ilman että musiikki olisi jotenkin tylsää – päinvastoin.
Siirryttäessä Ultrasta Referenceen tuli äkkiseltään tuntuma, ettei ero ole suuren suuri. Ylimääräistä wau-tunnetta ei vain tullut. Pidemmässä kuuntelussa huomasimme kyllä, että jotakin äänelle oli tapahtunut. Musiikki toistui ikään kuin suuremmalla itsetunnolla, vielä seesteisemmin, järkeenkäyvemmin ja järjestyneemmin sekä ajoitukseltaan täsmällisemmin. Kaikki musiikissa vaikutti olevan omalla paikallaan, oikeaoppisesti ja rytmisesti eteenpäin voimalla edeten.
Referencet ja siitä alaspäin
Seuraavaksi käänsimme järjestyksen ja kuuntelimme ensiksi päätevahvistimelle erityisesti kalibroidun Referencen ja sitten porras kerrallaan alaspäin. Nyt ero Referencen ja Ultran välillä oli täysin käsittämätön! Jos ero toisinpäin oli mukava parannus, oli se nyt valtava: Ultra kuulosti lähes pannukakulta.
Bassot muuttuivat epämääräisiksi ilman kontrollia ja ääriviivoja. Musiikki kuulosti kulmikkaammalta, kovemmalta ja viileämmältä lähes ikävään terävyyteen asti. Samalla ääni vaikutti keinotekoiselta studiossa luodun äänikuvan romahtaessa kokoon korttitalon tavoin. Diskanttitoisto oli kirkkaampaa ja harmaampaa, mutta ennen kaikkea tuntui kuin musiikki toistuisi hitaammin, uskomattoman paljon tylsemmin. Suoraan sanottuna näin, mutta erot olivat yksiselitteisiä.
Ero Ultran ja Plussan välillä oli pienempi: nämä kaksi kaapelia tuntuivat tulevan samasta perheestä, mutta kuitenkin niin, että halvempi Plus-kaapeli kuulosti vieläkin terävämmältä ja näennäisesti myös himmeämmältä. Plus tuntui myös oikovan musiikin reunaviivojen määrittelyssä, ikään kuin musiikki toistuisi alemmalla voimakkuustasolla, mitättömästi ja tukahdutetusti, ei voimalla eteenpäin pyrkien.
Kuitenkin sävyllisesti ja musikaalisesti Plus ja Ultra ovat lähempänä toisiaan, kun taas ero Referenceen on selvä.
Testi Focal Kanta N°2 -kaiuttimilla
Lopuksi seurasi vielä yksi ab-kuuntelukierros Plussasta Ultran kautta Referenceen kaiuttimilla, jotka maksavat alle puolet verrattuna Sonus Fabereihin: tässä numerossa testatut Focal Kanta N°2:t. Nyt Plus-kaapeli kuulosti sävyltään valtavan neutraalilta korostamatta mitään yksittäistä rekisteriä. Musiikki soi siististi ja tasaisesti. Jos jotakin mainittavaa havaitsimme, niin ääni oli luonteeltaan suppeampi ja jopa vaimea verrattuna perinteisempiin kaapeleihin vastaavassa hintaluokassa, mutta ennen kaikkea se oli korrekti ja asiallinen.
Kun taas vaihdoimme Ultraan, ääneen tuli kaikkea enemmän: rauhallisuutta ja erottelevuutta, pehmeämpää, lämpöiseen päin jonkin verran kallellaan olevaa sävyä. Samalla ilmeni myös huomattavasti enemmän yksityiskohtia ja vivahteita, enemmän selkeyttä ja musikaalisuutta. Tonaalisesti Plus ja Ultra olivat myös tällä kertaa melko samanlaisia, mutta muuten Ultra oli paljon parempi, etenkin kun kyse oli musiikin kuuntelusta nauttimisesta. Ero oli aste-eroksikin merkittävä.
Ultrasta Referenceen siirryttäessä laatutason nousu oli vieläkin isompi. Referencen kautta ääni kuulosti melkein muutamaa desibeliä voimakkaammalta. Enemmän dynamiikkaa, enemmän bassoja, mutta ennen kaikkea pehmeämpää työntövoimaa ja lukemattomia yksityiskohtia. Referencellä oli vielä helpompaa löytää musiikista kaikki ne pienet äänet ja siirtymät. Laatuero kahteen muuhun onkin selvä ja yksiselitteinen.
Taso hinnan mukaan
Yhteenvetona voi sanoa, että viikot, joiden aikana Transparentin kaapeleita vaihdettiin ja vertailtiin edestakaisin olivat pirullisia mutta myös hyvin opettavaisia. Yrityksen tavoite saada aikaan sama sointitasapaino kaikissa kaapeleissaan voidaan katsoa todistetuksi enemmän kuin hyvin, sillä testin kolmen kaapelin äänellinen perusluonne oli kutakuinkin sama. Toisaalta erotkin olivat valtavan suuria kuten hyppy Plus-kaapelista Referenceen osoitti. Koska myös hintaero on kymmenkertainen, ovat asiat juuri kuin niiden pitääkin.
En haluaisi sanoa, että jokin näistä kolmesta kaapelista olisi parempi tai huonompi ostos, koska ne mitä ilmeisimmin suhteessa hintaluokkaansa toimivat kaikki riittävän hyvällä tasolla. Tämän seikan muutama kontrollikuuntelu myös todisti.
Sitä saa, mistä maksaa – siitä huolimatta, että Transparentin tapauksessa keskitasokin on monille meistä saavuttamattomissa. Silti kannattaa muistaa, että Transparentin hierarkiassa Referencenkin yläpuolella on vielä kolme hienompaa tasoa!
