Opas: Valotus valokuvauksessa (osa 3/3) – Herkkyys

Herkkyyden säätö tuo joustavuutta kuvaamiseen.

TEKSTI & KUVAT: Matti Sulanto /sulantoblog.fi

Herkkyys tarkoittaa digikamerassa kennolta tulevan signaalin sähköisen vahvistuksen voimakkuutta, mikä vaikuttaa kuvan kirkkauteen samalla tavalla kuin himmentimen aukko tai valotusaika. Nykyään käytössä oleva ISO-arvo herkkyydelle juontaa juurensa filmiajalta, kuinkas muutenkaan. Filmejä on saatavana eri herkkyydellä, kuten esimerkiksi ISO 50, 100 tai 400. Mitä isompi ISO-numero sitä herkempää valolle filmi on.

Digitaalikameran ISO-arvo jäljittelee yhtä herkän filmin ISO-arvoa. Digitaalikameroiden todellisissa ISO-arvoissa on eroja siten, että kahden eri kameran ISO-herkkyydet eivät ehkä vastaa aivan toisiaan, mutta niin oli filmienkin kohdalla: esimerkiksi jotkut ISO 100 -filmit olivat todellisuudessa ISO 64 -filmejä.

Filmillä oli digiiin verrattuna se ero, että herkkyyden muuttaminen ei käynyt päinsä kesken filmirullan. Jos halusin ISO 100 -herkkyyden sijaan kuvata ISO 400 -filmille, niin minun täytyi vaihtaa filmirullaa. Toinen vaihtoehto oli käyttää kahta kamerarunkoa, joista toisessa ISO 100-ja toisessa ISO 400 -filmi.

Digikuvaajana voin vaihtaa herkkyyttä vaikka jokaisen kuvan jälkeen.

Markkinoilla oli pari mustavalkofilmiä (ja on edelleen ainakin yksi), joiden herkkyyttä saattoi muuttaa vaikka jokaisen ruudun kohdalla, mutta lopputulosta ei voi mitenkään verrata digitaalikameraan. Herkkyyden muuttaminen nimittäin vaikutti huomattavasti filmin kontrastiin, eikä laatu korkeilla herkkyyksillä ollut kovin kaksinen.

Niin kauan kuin filmiä oli yleisesti käytössä, niin usein puhuttiin ASA-herkkyydestä, joka arvoina tarkoitti samaa kuin ISO. Saksalaisilla oli kuitenkin oma DIN-standardinsa, joka voisi nykyään olla mukavampi kuin ISO, koska herkkyysarvot olisivat pienempiä ja kaksinumeroisia. Esimerkiksi ISO 100 on sama kuin DIN 21 ja ISO 400 on sama kuin DIN 27. Nykyisten kameroiden kuusinumeroiset maksimiherkkyydet kutistuisivat paljon käytännöllisempään muotoon, esimerkiksi ISO 204 800 olisi DIN 54.

ISO on helppo ymmärtää

ISO-herkkydessä numeroarvon kaksinkertaistaminen, esimerkiksi ISO 200:sta 400:aan, kaksinkertaistaa myös kuvan kirkkauden, eli vastaa siis himmentimen yhden aukkovälin avausta esimerkiksi f/5.6:sta f/4:ään. Sama tulos kuvan kirkkauteen saadaan myös pidentämällä valotusaikaa kaksinkertaiseksi, esimerkiksi 1/200 sekunnista 1/100 sekuntiin. ISO-arvon puolittaminen vastaavasti tummentaa kuvaa yhden himmentimen aukkovälin verran tai saman verran kuin valotusajan puolittaminen.

Puhekielessä sanotaan usein, että yksi aukkoväli, kun tarkoitetaan mitä tahansa edellämainituista, mutta oikea termi on EV (Exposure Value). Yksi EV tarkoittaa yhtä himmentimen täyttä aukkoväliä, yhtä valotusajan täyttä askelta tai herkkyyden puolittamista tai kaksinkertaistamista. Yksi EV tarkoittaa siis valotuksen kaksinkertaistamista tai puolittamista joko valotusajalla, himmentimen aukolla tai herkkyydellä.

Herkkyyden muuttaminen digikamerassa antaa minulle mahdollisuuden pitää valittu aika ja aukko, jos valaistus muuttuu tai sitä muutetaan.

Esimerkiksi saatan aloittaa kuvaamisen aukolla f/4, ajalla 1/500 s. ja ISO 200 -arvolla, mutta kesken kuvauksen valon määrä puolittuu, kun pilvi menee auringon eteen. Voin kuitenkin pitää valitsemani ajan ja aukon nostamalla herkkyyden ISO 400 -arvoon.

Herkkyyden eli ISO-arvon muuttaminen vaikuttaa kuvan kirkkauteen samalla tavalla kuin himmentimen aukon tai valotusajan muuttaminen, mutta kameraan pääsevän valon määrään ISO-arvon muutos ei vaikuta toisin kuin aukon tai ajan muutos.

Ei kirkkautta ilman kohinaa

ISO-arvon muutos vaikuttaa kameran kuvakennolta tulevan signaalin sähköiseen vahvistukseen, ja sillä on sivuvaikutuksia. Mitä enemmän signaalia vahvistetaan sitä enemmän kohinaa kuvaan tulee, ja siksi korkeilla herkkyyksillä kuvatuissa kuvissa on ”rakeisuutta”. Onneksi uusissa kameroissa kohina alkaa näyttäytyä häiritsevästi vasta melko suurilla herkkyyksillä, järkkäreissä vasta noin yli ISO 3 200 -arvoilla ja paremmilla pokkareilla yli noin ISO 1 000 -arvoilla.

Herkkyyden nostaminen vaikuttaa myös kameran sävyntoistoon. Mitä korkeampi herkkyys sitä vähemmän sävyjä kamera toistaa. Kun valon määrä on pieni, niin herkkyyden nosto on kuitenkin useimmissa tilanteissa parempi vaihtoehto kuin valotusajan pidentäminen. Tärähtänyt kuva voi olla pilalla, koska siitä ei saa mitään selvää. Rakeinen, mutta terävä kuva on tärähtäneeseen verrattuna paljon pienempi paha.

Lähes kaikissa digikameroissa on vaihtoehtona niin sanottu auto-ISO, jolloin kamera säätää automaattisesti herkkyyttä valituissa rajoissa. Tämä on erittäin kätevää, eikä kuvaajan tarvitse säätää itse.

Kannattaa kuitenkin huomata, että auto-ISO saattaa olla päällä myös valotuksen M-asennossa, ja silloin valotus ei olekaan oikeasti käsisäädöllä. Valitsen kyllä ajan ja aukon, mutta kamera säätää taustalla ISO-arvoa kaiken aikaa ja valotus on käytännössä automaatilla.

Vaikka käyttäisitkin täysautomaattivalotusta (P-asento) ja auto-ISO-herkkyyssäätöä, on hyvä tiedostaa herkkyyden vaikutus kuvaan. Minullekin on moni kuvaaja ihmetellyt, että miksi kuvat ovat niin rakeisia ja kohisevia. Lähes aina vastaus on löytynyt kuvan exif-tiedoista: herkkyys on ollut ihan tapissa ja sen lisäksi vielä valotus alakanttiin, joka vielä lisää kohinaa.

Olen monta kertaa kuullut kysymyksen: kuinka paljon uskallan nostaa herkkyyttä, ettei kuva kohise liikaa? Tähän on yksi hyvä vastaus: kokeile oman kamerasi eri herkkyysarvoja ja katso miltä kuva näyttää. Monesti kysymys on käytännössä ennemminkin, että otanko kuvan vai en? Kuten sanottu, kun valon määrä on vähäinen, herkkyyttä on pakko nostaa, jos yleensä haluaa käsivaralta kuvata.