Erilaiset teknologiat ja tekotavat näyttelevät alati suurempaa roolia nykyisessä musiikkimaailmassa. Miten musiikkiteknologiaan tulisi suhtautua – ja mitä se oikeastaan tarkoittaa?
Rohkeasti yleistäen voidaan väittää, että teknologia (sen etymologisesti klassisessa määritelmässä ”vapaiden miesten” töiden ja taitojen sekä tiedon, opin ja perustan yhdistelmänä) on seurannut likeisesti ihmiskunnan musiikkikulttuureja niiden alkuhämärästä asti. Aina kun lauluääntäon tuettu muilla instrumentinkaltaisilla esineillä, niihin on liittynyt ainakin teoriassa jonkinlainen tarkoitus, taito ja tieto. Esimerkiksi jo esihistorialliselta ajalta on löytynyt luista tehtyjä huiluja, joissa on porattuja reikiä eri sävelten tuottamista varten. Tämä kertoo ennen muuta ihmislajin kekseliäisyydestä, mutta toisaalta sen kautta hahmottuu myös tarve määrittää ja laajentaa musiikillisten ilmaisukeinojen valikoimaa.
Silta esihistoriallisen ja 2000-luvun musiikkiteknologian välillä kantaa monta kulkijaa, ja nykymaailma tarjoaa enenevässä määrin työkaluja niin musiikin harrastajille kuin ammattilaisillekin. Perusajatus on edelleen sama: uuden, mielenkiintoisen ja ilmaisuvoimaisen musiikin kokonaisvaltainen luominen on yhteispeliä teknologian ja taiteen välillä. Tietyssä mielessä teknologian apu on jopa perustason touhuissa välttämätöntä, jos tähtäimessä on muu kuin soitinsäestyksettömän laulumusiikin live-esittäminen ilman äänenvahvistusta.
Mikä rooli teknologialla on musiikissa?
On syytä pohtia, mikä rooli musiikkiteknologia-yhdyssanan jälkimmäisellä puoliskolla oikeastaan on. Mikä laitteista tai työtavoista tekee niin erityisen teknologisia, ja miten ne eroavat perinteisistä instrumenteista tai työkaluista? Yksi näkökulma aiheeseen avautuu, kun miettii musiikin erilaisia levittämistapoja ja -kanavia. Ajatustasolla onkin sekä haastavaa että mielenkiintoista pohtia, miltä musiikillinen maisemamme näyttäisi tai kuulostaisi, jos esimerkiksi kirjapainotaito, gramofoni, radiolähetykset tai vaikkapa transistori olisi keksitty sata vuotta aiemmin – tai myöhemmin. Edellä mainituista jokainen on ilmaantunut maailmaan irrallaan musiikista mutta kuitenkin vaikuttanut musiikin kehitykseen ja vauhdittanut tiettyjen ilmiöiden leviämistä, yleistymistä ja jopa hyväksyntää. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa tasavireinen viritysjärjestelmä, jonka pohjalle länsimainen musiikki on enemmän tai vähemmän perustunut viimeiset yli neljä vuosisataa, eli melkein kirjapainotaidon keksimisestä saakka. Erilaisten teknologioiden yhteisvaikutuksesta meillä on nyt nuotit, 12 säveleen perustuva oktaavi, nykyisenkaltainen piano ja sen pohjalta kehittyneet kosketinsoittimet ynnä muuta.
Musiikkiteknologia voidaan siis mieltää eräänlaiseksi sateenvarjoksi, jonka alle erinäiset tekotavat ja työkalut asettuvat melko kiltisti.
Mitä musiikkiteknologia on käytännössä?
Yksinkertaiseksi käytännön esimerkiksi sopii vaikkapa kuvitteellisen laulaja-lauluntekijän pyrkimys tehdä säveltämästään ja sanoittamastaan kappaleesta jonkinlainen tallenne.
Oikeastaan ainoa prosessin teknologiavapaa vyöhyke on teoriassa itse korvien välissä tapahtuva sävellystyö – muttei sekään siinä tapauksessa, jos musikanttimme on tapaillut harmonioita kitaran avulla, sillä kitarahan on laveamman luennan mukaan varsin musiikkiteknologinen instrumentti pitkällä ja monimuotoisella historialla. Voi myös olla, että taiteilijan tähtäimessä on jonkin tietynlaisen musiikkiestetiikan mukainen lopputulos, johon hän on päätynyt jo levytettyä musiikkia kuuntelemalla ja sieltä vaikutteita poimimalla, jolloin lopputulokseen välillisesti vaikuttaneen teknologiakavalkadin pituus pakenee äkkiä horisonttia kohti.
Mutta takaisin käytäntöön, jossa olemassa on sekä sävellys ja sanoitus että taitoa ja hiukan työkaluja. Sen sijaan, että artistille olisi välttämätöntä investoida äänitysstudioreissuun kuten ennen, hän voi luoda musiikin kotona melko yksinkertaisella äänityskalustolla, joka koostuu minimissään jonkinlaisesta äänityslaitteesta (joko nauhurista ja/tai tietokoneesta), mikrofonista tai parista, kuulokkeista, kaiuttimista, tarvittavista välikaapeleista sekä äänenkäsittelyohjelmistosta, jolla teokseen voi lisäillä esimerkiksi virtuaalisia instrumenttiosuuksia ja tehdä tarvittaessa myös jälkituotannolliset hienosäädöt. Valmis kappale ottaa lopuksi muotonsa joko fyysisenä levynä tai digitaalisena äänitiedostona. Tarvittaessa notaatio-ohjelmistolla teoksesta muodostuu kätevästi myös nuotti esitys- ja sointumerkintöineen.
Peruskaava ja -kalusto on miltei sama musiikkityylistä riippumatta, ja erilaisten tuotannollisten portaiden määrä kasvaa lähinnä vain henkilökohtaisten vaatimusten myötä. Perusajatus kuitenkin on, että lähes jokainen pystyy tekemään omaa musiikkiaan teknologian avulla jatkuvasti helpommin ja nopeammin.
Teknologiaorientoitunut ihminen saa suhteellisen vaivattomasti kopin perinteisten äänitysohjelmistojen logiikasta, eivätkä prosessissa tarvittavat työkalutkaan välttämättä kalliiksi tule – varsinkaan käytettynä, moni kotiäänittäjä kun päivittää laitekantaansa projektien vaatimusten kasvaessa ja myy vanhaa kalustoansa usein varsin sopuisaan hintaan.
Perinteisiä vai uusia äänimaisemia?
Siinä missä monet perinteisistä musiikki-instrumenteista ovat lähtökohtaisesti pysytelleet sukupolvien ajan melko muuttumattomana, musiikkiteknologian tietyillä alueilla kehitys on ollut paljon intensiivisempää.
Esimerkiksi konserttiflyygelit ovat 1800-luvun loppupuolelta lähtien aina nykypäivään saakka
noudattaneet tiettyjä korkean laadun takaavia konventioita melko muuttumattomana, kun taas äänentallennuksen evoluutio samassa ajassa on tehnyt suorastaan käsittämättömän harppauksen
fonografista korkearesoluutioääneen.
Samalla musiikin äänimaailmat ovat laajentuneet niin ulos- kuin sisäänpäinkin. Nykyään yksittäistäkin äänenlähdettä on mahdollista tallentaa huikealla tarkkuudella, ja esittää se alkuperäistä tulkintaa kunnioittaen, tai vastaavasti saada objektipohjaisella äänisuunnittelulla koko tila tuikkimaan erilaisia äänielementtejä lukuisista kaiuttimista joka suunnasta.
Musiikkiteknologian yksi mielenkiintoisimmista mahdollisuuksista piileekin siinä, että sen avulla voi paitsi luoda hyvin uskottavan kuuloisia representaatioita vanhasta myös viedä itse luovuuden uudelle asteelle. Onkin omalla tavallaan huvittavaa, että esimerkiksi modernien äänitysohjelmistojen lisäosat pystyvät simuloimaan hämmästyttävän luontevasti esimerkiksi vanhoja nauhureita – ja että siitä huolimatta vanhat Studerit ovat erittäin kysyttyjä laitteita internetin ostospalstoilla.
Mitä instrumentteihin tulee, vaikkapa sähkökitara tullee jatkossakin olemaan sähkökitara. Teknologia taas tullee keskittymään siihen, että kitaransoiton mahdollisuudet laajenisivat entisestään. Vaikka toisaalta muutoksen tuulet puhaltavat, mikä näkyy silmäilemällä etenkin suurkaupunkien musiikkikauppojen näyteikkunoita. Niitä ennen hallinneet Marshall-kasat, sähäkät sähkökitarat ja rumpusetit ovat vaihtuneet ainakin osin midikontrollereihin, ulkoisiin äänikortteihin sekä syntetisaattoreihin. Samalla tämä on hiukan höllentänyt musiikin tekijän karsinaa, joka on totuttu jakamaan vain oman pääinstrumentin kanssa. Nykyään lähes mitä tahansa soitinta tai laulua voi treenata valikoimalla ilmaisten verkkokirjastojen loopeista ja sampleista sopivat taustat omiin tai muiden kappaleisiin. Tätä äänielementtitetristä pelatessa saattaa kuin vahingossa tulla luoneeksi myös uutta musiikkia.
