Roma
Roma-elokuvassa näkyy erittäin kirkkaana Netflixin tavoite kasvattaa leffatuotannot yhtä vahvoiksi kuin tv-tuotantonsa. Se, että Netflix on julkaissut tämän elokuvan, on kuitenkin tavallaan harmi: Roma pitäisi nimittäin ehdottomasti nähdä tietokoneen ruudun sijaan valkokankaalta – niin poikkeuksellisen kauniisti kuvattu elokuva se on.
Sen tapahtumat sijoittuvat Meksikon pääkaupungin Colonia Roma -kaupunginosaan ja vuosiin 1970–1971. Cleo (Yalitza Aparicio) on kouluttamaton, maalta kaupunkiin tullut misteekkinainen, joka työskentelee palvelijana keskiluokkaisessa, valkoisessa lääkäriperheessä. Cleo on hyvä työntekijä: hän tekee työnsä huolella, todella välittää hoitamistaan perheen lapsista mutta tietää tarkkaan oman paikkansa palvelijana ja pyrkii pysymään pois tieltä, näkymättömissä.
Elokuvassa tyyli ja tunnelma, hetket ja vaikutelmat nousevat tarinaa tärkeämmiksi. Nuo pienet hetket perheen arjesta kertovat heistä paljon, kutovat yhteyksiä ja pitävät erillään. Ne näyttävät, kuinka lämmin ja läheinen Cleon ja perheen lasten välinen suhde on, sekä paljastavat, miten ja miksi perheen äiti Sofia (Marina de Tavira) purkaa räjähtävän kiukkunsa Cleoon.
Kaikki tuo on kuvattu tapahtumien keskeltä mutta kerrottu etäältä: elokuva ei osoittele eikä saarnaa – ei tuodessaan esiin yhteiskunnan luokkaeroja, jännitteitä tai raakuuksia, eikä kuvatessaan yksilöiden välisiä kohtaamisia, jännitteitä tai raakuuksia.
Päinvastoin, se antaa tapahtumille ja hahmoille tilaa niin, että yksinkertaisuudesta tulee kerrassaan lumoavaa. Yksittäiset kuvat ovat huolellisesti sommiteltuja ja vangitsevia, pitkät kamera-ajot hätkähdyttävän hienoja.
Roman ohjannut, käsikirjoittanut, tuottanut, leikannut ja kuvannut Alfonso Cuarón käsittelee elokuvassa omaa lapsuuttaan, ja se on omistettu hänen omalle hoitajalleen. On paitsi hyvin erityistä myös hiukan hämmästyttävää, että omaelämäkerrallinen elokuva on näin ilmava, kaunis ja valmis.
Välähdyksen kaltaisten hetkien kautta välittyy paljon siitä, millaisia iloja ja suruja kannamme mukanamme ja välitämme toisillemme. Osa niistä pinoutuu toistensa ja ympärillä vyöryvän arjen lomaan, toiset taas pysäyttävät hetkeksi koko maailman. Ihminen voi rikkoa toisen tämän loppuelämän ajaksi tai sitten auttaa häntä kokoamaan palaset taas yhteen ja jatkamaan, yhdessä.
Ensi-ilta: 14.12.2018
Genre: Draama
Ohjaus: Alfonso Cuarón
Pääosassa: Yalitza Aparicio, Marina de Tavira, Nancy García
Maa: Meksiko, USA
Black Mirror: Bandersnatch
Bandersnatch on jatkoa Netflix-menestyssarjalle Black Mirror, ja ennen kaikkea se on interaktiivinen elokuva, jossa katsoja valitsee, mitä seuraavaksi tapahtuu. Osa valittavista asioista on pieniä ja merkityksettömiä: katsoja päättää, millaisia muroja päähenkilö syö, tai millaista musiikkia hän kuuntelee. Tai sitten ne voivat olla täysin kohtuuttomia, kuten silloin, kun on päätettävä kuka henkilöistä kuolee.
Kaikki tämä kuulostaa kuitenkin huomattavasti jännittävämmältä kuin mitä se todellisuudessa on. Valintojen tekeminen kesken elokuvan katsomisen lähinnä turhauttaa: vaihtoehtoja on vain kaksi, ja niitäkin elokuva ohjaa jopa pakottaen palaamaan hyvin pian ”väärän” valinnan jälkeen takaisin.
Valintojen tekeminen esitetään elokuvassa alleviivatusti paitsi teknisenä myös temaattisena ratkaisuna. Sen tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1984 ja päähenkilönä on äitinsä kuolemasta lapsena traumatisoitunut tietokonepeleistä kiinnostunut Stefan (Fionn Whitehead). Hän haluaa luoda peliversion itselleen tärkeästä, niin ikään interaktiivisesta, valintojen kautta etenevästä ”valitse oma seikkailusi” -kirjasta. Samalla hän alkaa kyseenalaistaa omia valintojaan – ja ennen kaikkea sitä, ovatko ne hänen omiaan.
Elokuva kiertyy interaktiivisen pelin luomisen ympärille. Samalla kun katsoja naputtelee valintojaan ja Stefan kipuilee sekä pelin koodaamisen että oman päänsä kanssa, elokuva pyrkii avaamaan muka nokkelasti sitä, mikä oikeastaan ohjaa päivittäisiä valintojamme, ja kuinka nuo valinnat voivat tuntua joka tapauksessa ulkopuolelta sanelluilta.
Kokeiluna Bandersnatch on mielenkiintoinen, mutta toteutukseltaan se jää kuitenkin lähinnä torsoksi ja noloksi, interaktiivisuus turhaksi ja ärsyttäväksi.
Ensi-ilta: 28.12.2018
Genre: Draama, sci-fi
Ohjaus: David Slade
Pääosassa: Fionn Whitehead, Craig Parkinson, Will Poulter
Maa: UK, USA
Bird Box
Malorie (Sandra Bullock) on lähdössä veneellä joelle mukanaan pienet lapset, Tyttö ja Poika. Heidän kaikkien kolmen on tehtävä tuo matka siteet silmillään, ja Malorie komentaa lapsia kovin sanoin pitämään ne silmillään koko ajan – tai he kuolevat.
Josh Malermanin debyyttiromaaniin perustuva, Susanne Bierin ohjaama Bird Box pitää otteessaan heti näistä ensi hetkistä lähtien. Mitä on tapahtunut? Miksi Malorien ja lasten on pidettävä silmänsä peitettyinä? Minne he ovat menossa?
Ei siis ihme, että elokuva ehti kerätä jo ensimmäisen viikkonsa aikana enemmän katsojia kuin mikään muu Netflixin oma tuotanto. Lisäksi se saanut laajasti kyseenalaista huomiota myös joidenkin katsojien villiinnyttyä sen innoittamana toikkaroimaan silmät sidottuna kodeissaan, maastossa tai jopa autojen rateissa ympäri maailmaa.
Elokuvan tapahtumat etenevät kahdella eri aikatasolla, ja toinen niistä kuvaa aikaa viisi vuotta ennen pahaenteistä jokiseikkailua. Malorie on silloin raskaana, ja vaikka hänen raskautensa on jo pitkällä, hän vasta totuttelee ajatukseen tulevasta lapsesta. Ultrakäynti muuttuu silkaksi painajaiseksi kuitenkin aivan muusta syystä: Euroopasta alkanut epidemia puhkeaa yhtäkkiä, ihmiset sekoavat ja loput panikoivat. Toinen toisensa jälkeen ihmiset havahtuvat näkemään jotakin outoa ja tappavat sen jälkeen itsensä – joku hakkaamalla päätään tohjoksi lasiseinään, joku kävelemällä ohi ajavan auton alle tai palavan auton sisälle.
Kauhuelokuvista tutun kaavan mukaisesti tapahtumat keskittyvät tietyn ryhmän selviytymisen kuvaamiseen. Kuinka he tulevat toimeen äärimmäisen paineen alla? Kuka ottaa ohjat, ja kuka jää jalkoihin? Ja ennen kaikkea: kuka tai ketkä selviytyvät?
Sen sijaan kauhuelokuville valitettavan tutusta kaavasta poiketen Bird Boxin kerronta etenee taidokkaasti, ja jännitys pysyy yllä loppuun saakka.
Sandra Bullockin roolisuoritus Maloriena on vahva ja kannattelee tapahtumia – Malorien on oltava kova ja vaativa, koska muuten heillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta selvitä.
Ensi-ilta: 21.12.2018
Genre: Draama, kauhu, sci-fi
Ohjaus: Susanne Bier
Pääosassa: Sandra Bullock, John Malkovich, Trevante Rhodes
Maa: USA









